Tää on aihe on varmasti aika ajankohtainen ja mun täytyy sanoa näin heti alkuun, että en pidä kauneusleikkauksista. Entiten mua huolestuttaa kauneusleikkausten vaikutus yhteiskuntaan ja nuoriin naisiin. Esimerkkinä voisin ottaa tässä esille Miss Universum kisat. Alla olevasta kuvasta näkee viime vuoden voittajan ennen kauneusleikkauksia ja jälkeen. Jotenkin surullista, että jokainen tyttö on tuolla kisoissa niin leikelty ja feikki, että enemmin siellä kisataan siitä kenellä on paras kauneuskirurgi. Onhan se ilmiselvää, että kaikki nämä kisaavat tytöt näyttävät aivan samperin hyvältä, mutta mun mielestä kisatkin olisivat mielenkiintoisemmat ja reilummat jos kisattaisiin omilla neutraaleilla kasvoilla ja vartalolla. Kaikki kauneuskisat ovat muutenkin vähän kyseenalaisia, kauneus on kuitenkin jotain mihin me emme voi mitenkään vaikuttaa. Jokainen syntyy sen näköisenä kuin syntyy, eikä omia kasvojaan voi treenata paremmiksi.
Surullista on myös se, että suomessa Missikisat on aina ollut ne ''aito'' kilpailu, missä ei ole kauneusleikkaukset sallittuja. Nyt Miss Suomi kisojen säännöissä lukee näin "Kaikkiin kauneusleikkauksiin tai niihin verrattaviin toimenpiteisiin suhtaudutaan erittäin varauksellisesti ja käsitellään tapauskohtaisesti". Eli kauneusleikkaukset eivät enää ole Miss Suomi kisoissa kiellettyjä vaan katsotaan vähän sormien välistä.
Suomessa kauneusleikkaukset ovat mielestäni tabu. Niistä ei haluta puhua, eikä niitä ottaneet leikkauksiaan myönnä. Esimerkkinä Sara Chafak, joka oli kyllä Missikisat voitettuaan vielä ihan luonnollinen, mutta nykyään aivan erinäköinen kuin kisojen aikaan. Sara ei myönnä yhtään kauneusleikkausta, mutta kyllä mielestäni ainakin nenää ja huulia on muotoiltu uudestaan. Lähinnä enemmän ärsyttää vielä se, ettei leikkauksia voida myöntää. Onhan Sara nykyään todella kaunis, mutta en usko hänen enää olevan ihan luomu.
Halusin kirjottaa tästä aiheesta, koska mun mielestä kauneusleikkaukset on jo melko arkipäivästä. Ennen silikoonirinnatkin olivat vaan julkkisten ja ilotyttöjen touhua, mutta nykyään monella mun kaverillakin on silarit ja yhä useammalla ihan normaalilla kotiäidillä tai opiskelijallakin. Ymmärrän, että esimerkiksi fitnesskisoissa ollaan niin kireessä kunnossa, että tissit lähtee dietin aikana ja halutaan silikoonien avulla säilyttää tietynlainen naisellisuus. Tai rintasyövän tai muun sairauden takia oma vartalo/kasvot ovat epämuodostuneet ja halutaan korjata ''virheet'' normaalin näköisiksi. Kuitenkin pelottaa ajatus siitä, että silikooneista tulee ennemmin sääntö kuin poikkeus. Onko kohta jo harvinaisempaa, että on omat rinnat? Onko kohta sama asia käydä vähän muokkaamassa naamaansa, kuin käydä vaikkapa kampaajalla?
Kyllä minäkin tykkään laittautua ja näyttää hyvältä, mutta mennäänkö jo vähän liiallisuuksiin? Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekkaan olla. Mun mielestä tää maailma olisi aika tylsä, jos kaikki ihmiset olisi samasta muotista leikeltyjä. Lisäksi ne pienet ''virheet'' tekee meistä mielenkiintoisia ja musta kauniimpaa ja arvostettavampaa on kantaa ne omat virheensä hyvällä itsetunnolla, kuin käydä leikkelemässä itseään kasvattaakseen itsetuntoaan.
Mitä mieltä siellä ollaan? Hyväksyttekö kauneusleikkaukset vai oletteko vastaan?
-Miia