tiistai 12. elokuuta 2014

Rehellinen mielipide Freddy Wr.Up housuista

Hyvä idea, huono toteutus. Kun paljon hehkutetut Freddyt tuli pitkän odotuksen jälkeen postiin, olin heti rakastunut. Housut ovat ihan supermukavat jalassa, näyttää kuitenkin ihan housuilta vaikka ovatkin trikoot ja muotoilevat vielä peppua! Housujen yläreunassa on silikoninauha, mikä pitää housut napakasti ylhäällä jalassa, eikä niitä tarvitse olla koko ajan nostelemassa. Sain monilta tutuilta positiivisia kommentteja, miten hyvältä housut näytti. Noin kuukauteen mulla ei paljon näkynytkään muita housuja jalassa... ja sainkin jo Roopelta pientä kommenttia siitä kun hypin nämä jalassa päivästä toiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA 
"Moni kakku päältä kaunis". Noin viikon käytön jälkeen alkoi pakaroiden ulkoreunoihin ilmestyä epämääräistä nukkaa ja taskujen saumat ratkeilivat, noin kahden viikon jälkeen housut ratkesivat haaroista ja noin kuukauden käytön jälkeen polveen tuli reikä. Suoraan sanottuna vituttaa. Ensinnäkin 80 euroa legginssikankaisista housuista on paljon, mutta perustelin itselleni istuvutta ja kai se merkkikin niissä maksaa. Mutta 80 euroa aivan paskalaatuisista trikoista on ryöstöä :D Ostin vuonna 2012 Gina Tricotista vähän jämäkkäämmästä kankaasta valmisteut legginsit 15 eurolla ja ne on monen vuoden käytön jälkeen edelleenkin ehjät ja kovassa käytössä. 80 euron housuilta odotin korkeaa laatua ja pitkää käyttö ikää, mutta hinta taitaa koostua lähes kokonaan brändistä.

Itselläni on näistä WR.UP housut low waist malli 7/8 lahkeella. Tämä on kaikista halvin malli (77,90e) ja haluaisinkin vielä antaa mahdollisuuden samalle mallille farkkuhousu kankaalla, jos se olisi kestävämpää. Onko siellä kellään lukijalla kokemusta tuosta jämäkämmästä kankaasta?

Tässä muutama kuva tuhoutuneista housuista:

1-2014-08-12 freddy 
Ei todellakaan mitään kaunista katseltavaa! Kyllähän nämä saisi vielä ompelemalla kuntoon, mutta en ole housuja noin kuukauteen käyttänyt... ihan periaatteen vuoksi. Harmittaa ihan järjettömän paljon. Housujen idea, istuvuus ja malli on kyllä ihan täydellinen, mutta laatu aivan kuraa.

Kertokaa omia kokemuksia kyseisistä housuista, onko teillä ollut samalaisia ongelmia? ...vai olenko mä saanut jonkun maanantaikappaleen.

-Miia

69 kommenttia:

  1. Yhdyn mielipiteeseesi, mulla ihan sama kokemus. Nukkaa on ja reika haaroissa. Muuten aivan ihanat housut. Kiinnostais kans farkkumallin kestävyys. Tosin luulen et tää haarojen repeily saattaa johtua paljolti kaavotusvirheestä, ei jätetä haaroihin tarpeeks liikkuvuutta.. Luulisin.

    VastaaPoista
  2. Todella monelta olen kuullut nyt tästä haarojen repeytymisestä, joten todennäköisesti on kyse jostain kaavoitusvirheestä sekä tietenkin heikosta kankaasta :(

    VastaaPoista
  3. 2 käyttökerran jälkeen jo rikki, huhhuh! On kyllä todella arvokkaat housut käyttökertoihin nähden :D Miten ne edes kehtaavat pyytää noin korkeaa hintaa näin huono laatuisista housuista! Itse vielä olen elätellyt toivoa noita farkkuhousuja kohtaan, mutta tämän kokemuksen jälkeen voi olla, että jätän asian sikseen...

    VastaaPoista
  4. Minulla on kahdet Freddyt. Mustat trikoiset ja sitten farkut. Muita housuja en ole puoleen vuoteen käyttänytkään ja omani ovat edelleen loistokunnossa. Ehkä minulle sattui hyvät kappaleet:)

    VastaaPoista
  5. Mulle eräs tuttava kertoi ihan samat sanat. Ihanat housut mutta aivan järkyttävä laatu. Kuulemma heikot saumat ja heti purkautuu, meinaa ratketa eri paikoista jne. Kauhistelin itse kuullessani kun mietin tota hintaakin. Pitäisi hinnan ja laadun käydä käsikädessä ainakin kalliimmissa tuotteissa.

    VastaaPoista
  6. Hei mahtavaa kuulla, että edes jollakin on housut pysynyt ehjänä! En siis heitä vielä hanskoja tiskiin :D Silti inhottavaa jos laatu on näin vaihtelevaa..

    VastaaPoista
  7. Mä olin aika ensimmäisten joukossa Suomalaisista tilaamassa näitä, joten en ollut vielä lähes ollenkaan kuullu kyseisistä housuista minkäänlaisia mielipiteitä/kokemuksia. Jos olisin kuullut kaikki nämä kokemukset silloin, olisi housut melko todennäköisesti jääny tilaamatta. Samaa mieltä olen kanssasi tuosta hinta-laatu suhteesta! Kohtuullinen hinta tämän laatuisista housuista olis mun mielestä parikymppiä... tuolla 80 euron hinnalla, pitäis saada oikeasti laadukkaat ja kestävät housut!

    VastaaPoista
  8. Hei!

    Minulla on kahdet Freddy wr.upit, mustat ja farkut. Mustat ostin eka ja pelkäsin koko ajan että kohta halkee haaroista kangas tai joku sauma repeää, kun olin kuullut niin huonoa palautetta noista housuista. Kuitenkin kk käytin niitä joka päivä ja minulla on säilynyt ne hyvin. Pientä nukkaa huomaan esim haaroissa, koska ottaa kangas ottaa kiinni toiseen. Sitten tilasin farkut innoissaan, koska mustatkaan ei ollut revenneet ja nämä farkut on ehdottamasti voittanut nuo tavalliset kankaiset. Kangas on jämäkkää, mutta kuitenki joten kuten joustavaa. Farkut on nyt ollu minulla pari kk ja käyttänyt niitä melko ahkeraa. Mitään negatiivista ei ole näkynyt eli hyvin on farkut kestäneet :) Noita kankaisia en enää kellekkään edes suosittelisi koska varsinkin farkkujen jälkeen kankaiset tuntuu aika höttöseltä :s Myöskin huomasin mustien vähän lösähtäneen kovassa käytössä.. Eli ymmärrän täysin että luotto on mennyt näihin Freddyihin, mut jos vielä haluat koittaa niin ehdottomasti osta farkut! :)

    VastaaPoista
  9. Moikka!
    Juuri odottelinkin jos jollain olisi kokemusta molemmista kangas vaihtoehdoista. Maalaisjärjellä päättelin, että nämä farkkuhousut olisivat kestävämmät ja jämäkämmät, mutta kun ensimmäinen kokemus oli niin huono niin en ole uskaltanut ottaa riskiä ja tilata toisia housuja. Kiitos kommentistasi, nyt ehkä uskallan ostaa nämä farkkukankaiset vielä testaukseen :)

    VastaaPoista
  10. Jep, surkea laatu. Liikkeestä selitettiin, että on vain yksi erä. Joopa joo.

    VastaaPoista
  11. No aika suuri erä on saanut olla, jos housut ovat hajonneet lähes kaikilla :D Ja jokatapauksessa, jos kyseessä olisi vain yksi huonolaatuinen erä niin asiallinen yritys hyvittäisi tästä kyseisestä erästä housunsa saaneille asiakkaille edes osan housujen hinnasta!

    VastaaPoista
  12. täältä löytyy kolmet freddyt ja kaikissa laatu aivan kuraa, trikoisiin tuli reikä haaruksiin kahden ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja farkkuihin kolmen käyttökerran jälkeen.. joka toisen käyttökerran jälkeen saa ommella reikiä umpeen saumojen vierestä.. :( shortsit sitten vasta surkeimmat onkin, lahkeita ei ole viimeistelty mitenkään, eli kun ei ole minkäänlaista ommelta laidassa niin ne lahkeethan rullautuu sitten persvakoon. :D mutta kaiken sitä on valmis kärsimään niin hyvän mallisten ja mukavien housujen takia, karttuupahan kädentaidot samalla.

    VastaaPoista
  13. Kolmet olet jopa ostanut, vaikka jokaiset ovat menneet rikki! Hatunnosto reippaudelle, jos jaksat koko ajan olla housuja korjaamassa :D Inhottava kuulla, että sulla noi farkkuhousutkin menneet rikki... elättelin täällä vielä toivoa, että ne olisi parempi laatuiset ja kestäisivät kauemmin käyttöä. Sitä en kyllä kiellä etteikö housut olisivat hyvän malliset ja supermukavat, mutta silti kaipaisin sitä laatuakin näihin. Varsinkin korkean hintansa vuoksi...

    VastaaPoista
  14. liekkö sitten ne kalleimmat eli nämä http://freddystore.fi/wrup-housut/wrup-denim-78-farkut-skinny.html paksumpaa matskua, kun ainakin nämä http://freddystore.fi/wrup-housut/wrup-farkut-low-waist-78.html muutaman kympin halvemmat oli melkein yhtä ohutta kuin trikoot.. :( jospa freddyllä ottaisivat käyttäjien palautteen huomioon ja vaihtaisivat materiaalia..

    VastaaPoista
  15. Voi hitsi :( Noissa farkuissa alkaa olemaan jo niin kallis hinta, että luulis niitten olevan laadukasta materiaalia. Ja nuo kalleimmat ovat sitten jo niin älyttömän hintaset, ettei niitä tosta vaan osteta ja kokeilla jos ne sattuis kestämään käytön! Toivon kyllä todella kovasti, että Freddyllä ottaisivat negatiivisista palautteista opikseen ja tekisivät housuista laadukkaampia ja kestävämpiä. Itse ainakin laitoin palautetta hinta-laatu suhteesta, vastausta ei ole kyllä näkynyt…

    VastaaPoista
  16. Itselläni ei vielä ole Freddyjä, mutta kävin alkukesästä testaamassa niitä BodyActionilla, sillä halusinhan käydä kokemassa opiskelijabudjettiin ison loven tekevät pöksyt ennen ostopäätöstä. Laadusta en ollut lukenut niin paljon huonoa, mitä nyt sittemmin, mutta oman huomioni kyllä kiinnitti tuolla tuntumalla huono hinta-laatusuhde. Noista halvimman mallin housuista huokui sellainen viimeistelemättömyys, lankoja repsotti jne. Kokeilin myös camo-housuja, ja niissä oli selvästi jämäkämpi kangas ja siistimpi yleisilme. Kaikesta huolimatta aion tilata farkkuhousut, jospa sitten vähän valikoisin käyttötilanteita, että housuista olisi pidempään iloa!

    VastaaPoista
  17. Mulla harmaat freddyt (77,90) ja meni rikki jo muutaman viikon jälkeen.. Sitten ostin noi 119 euroo maksavat "farkkufreddyt". Ne on paksumpaa kangasta ja ne on vielä toistaseks ehjät ja vaikuttaaki paremmilta :)

    VastaaPoista
  18. Joo nämä trikookankaiset ovat kyllä viimeistelemättömät ja kuvistakin näkee, että esimerkiksi takataskun Freddy merkistä repsottaa langanpätkiä. Kiva kuulla, että niissä farkkuhousissa on huomattavasti jämäkämpi kangas, koska kuten sinäkin niin itsekin haluaisin antaa vielä niille mahdollisuuden vaikka trikoohousujen jälkeen ei jäänytkään hirveän positiivinen vaikutelma!

    VastaaPoista
  19. Kiva kuulla! Nyt muutaman kommentin perusteella olen alkanut lämmettä noille farkkuhousuille. Kyllähän niillä on hintaa, mutta toivottavast myös pidempi käyttöikä kuin näillä trikoilla :)

    VastaaPoista
  20. Itse ostin muutamia viikkoja sittem nuo 119 euron farkkukankaiset Freddyt. Pari viikkoa ollut satunnaisessa käytössä ja haarat ratkenneet :( Tulin googlettelemaan että onko muilla samoja kokemuksia. Näköjään on... Harmi, muuten tosi ihanat housut mutta kyllä tuon hintaisilta odottaisin paljon parempaa laatua

    VastaaPoista
  21. Joo et todellakaan ole ainut... lähes kaikilla on kyseiset housut haaroista ratkenneet, todella harmi. Lähetin reklamaatiota ja linkitin heille myös tämän postauksen niin ei ole kuulunut mitään vastausta :( Housut olivat kyllä ihanat, mutta laatu oli huono ja asiakaspalvelu vieläkin huonompaa.

    VastaaPoista
  22. Koklasin noita ruotsissa ja ne teki mun pyllyn vaa pienemmäx !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  23. Hahah kuinka pientä kokoo sä oot Roosa koittanu? Pitää kato olla lihaa, ettei housut purista vaan peppua kasaan ;)

    VastaaPoista
  24. Kannattaa ostaa isompaa kokoa. Itse käytin ensin s kokoa (mikä on siis normaali kokoni housuissa) mutta näissä tilasin m koon ja ovat ihan yhtä istuvat päällä mutta pysyvät ehjänä :)

    VastaaPoista
  25. Jokos oot ostanu farkkufreddyt? Meinaan että jos on parempi laatu niissä niin ostan, koska onhan nää ihanan näköset ja seksikkäät.

    VastaaPoista
  26. En oo ostanut, opiskelija budjetilla jo nää yhet housut oli aika iso sijoitus. Ajattelin seuraavaks kokeilla Gazosin feikki freddyjä, saman näköiset housut puolet halvemmalla. Sopivat vähän paremmin opiskelijabudjettiin :)

    VastaaPoista
  27. Kiitos vinkistä! Voi olla, etten enää freddyjä osta, mutta hyvä tietää jos muutan mieltäni :)

    VastaaPoista
  28. Heippa. Ostin Freddyltä kerralla kahdet eri wr upit. Toiset Camo-kuosilla ja toiset farkkukuosilla. Molemmista maksoin 119€ eli 238€ yhteensä. Odotin housujen todella olevan laadukkaat.. Mutta kuinkas sitten kävikään. Kaksi pesua niin Camo-kuosiset ovat nukkapintaa täynnä ja täysin kulahtaneen näköiset :'( Pesin kuitenkin pesuohjeiden mukaan housut ja kuivatin pyykkitelineellä enkä rummussa. Farkkukuosisista ne saumat "venyi" niin että langat ei kyllä kauan näytä kestävän. Palautus tehty hankalampaakin hankalammaksi. Kaiken lisäksi kun keskustelin myyjän kanssa (Freddystore) niin hän sanoi että "ei ne housut mene rikki ellei sit ole ängennyt liian pieniä päällensä" (olen siis kokoa S ja Freddyt tilasin molemmat koossa M, joten en todella ole ängennyt itseäni liian pieniin pöksyihin.) Sitten hän sanoi että olen pessyt aivan liian täydessä pesukoneessa housut jos ovat nukkaantuneet.. Huoh... seli seli. Paskaa laatua ja that´s it. Kaiken lisäksi luulin housujen valmistusmaan olevan Italiassa. Housuissa lukee sisällä "Made in Indonesia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 238 eurolle toivoisi saavansa edes vähän vastinetta tai edes hyvää asiakaspalvelua. Sun asiakaspalautteeseen sentään vastattiin, mä en ikinä saanut palautteeseeni mitään vastausta. Vissiin menee ihan hyvin, kun ei panosteta asiakassuhteisiin ollenkaan... törkeää vaan väittää, että väärin olet pessyt ja änkenyt itsesi liian pieniin housuihin. Ei olisi iso vaiva palauttaa rahoja sulle tai lahjoittaa tilalle uudet housut ja pahotella housujen rikki menemistä. Naurettavaa alkaa syyttelemään asiakasta, että itse olet pilannut housut. En ihan periatteen vuoksi aio kyseisestä puljusta ostaa enää yhtään mitään. Paska laatu ja huonoa palvelua, eipä sitä tarvitse sen enempää selitellä :D Kaiken kukkuraksi vielä toi ''Made in Indonesia'' en ollut sitä edes huomannut, luotin siihen tietoon kun Freddyn Facebook sivuilla puhuttiin Italian tehtaasta.

      Poista
  29. Hei!

    Itselläni on sellaiset farkkuhousut sekä urheiluhousut ja kummistakin on haarasta rikki mennyt eli ei todellakaan ole hintaa vastaavat housut. Farkkuhousut on noin 1kk vanhat ja nyt jo rikki, en tiedä mahtaisiko mennä reklamaatiosta, mutta harmittaa kun niin kalliit oli ja heti melkein meni rikki... EN SUOSITTELE KENELLEKKÄÄN, EI OLE HINTA-LAATU SUHDE KOHDALLAAN!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ne farkkuhousut ja treenihousutkin on yhtä huonoa matskua.... onneksi en ostanut! Ei todellakaan ole hintansa arvoiset housut, järkyttävää miten ne edes voi pyytää noin korkeaa hinta tollasesta laadusta. Toki kannattaa yrittää laittaa sitä reklamaatiota, mutta mulle ei vastattu sieltä yhtään mitään. Linkitin heille jopa tän mun blogipostauksen, mutta ei sekään heitä näyttänyt kiinnostavan. Luulisi, että firmaa kuitenkin kiinnostaisi jos heidän tuotteistaan kirjoitan täällä pahaa... mutta eipä näköjään :D

      Poista
  30. Heippa!
    Suosittelen olemaan yhteydessä kuluttaja-asiamieheen, sitä kautta saa ihan varmaan tuotteen palautettua vaikka vaihto/palautus aika olisi mennyt umpeen. Nimim.Kokemusta on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täytyykin tehdä näin :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  31. Kiitos postauksesta! Meinasin jo kiinnostua näistä housuista, mutta ei taida kannattaa... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ainakaan oman kokemukseni jälkeen suosittele kenellekkään.. ja kommenttiboksin perusteellakin kannattaa varmaan jättää väliin!

      Poista
  32. Pakko kommentoida. Itsellä on nyt varmaan kuukauden vanhat freddyt farkkumalliset. Ainakin jotakin haaleaa väriä ilmestyi takalistoon, mutta ei nyt häiritse käyttöä. Vielä on ehjät mutta en ole pessyt koneessa koska en ole uskaltanut. Erittäin hyvät on päällä ja nyt meinasin ostaa mustat trikoomalliset. Olivat kuitenkin loppu joten joudun varmaan tilaamaan farkkumallia. Toivottavasti ei kohdalleni osu huonolaatuisia ja huonoa asiakaspalvelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten kokemuksia on ollut niin hyviä kuin huonojakin. Tuntuu, että valmistuserät ovat todella vaihtelevaa laatua, toiset saavat kestävämpiä ja toiset huonompi laatuisia housuja. Itselleni osui juuri nuo huonolaatuiset ja siihen vielä päälle huonoa asiakaspalvelua niin meni maku. Toivottavasti he ovat parantaneet housujen laatua asiakaspalautteiden perusteella.Toivotaan,että kohdallesi osuu hyvälaatuisia housuja ja hyvää asiakaspalvelua!

      Poista
  33. Ensin tilasin z64 housut, joista näkyi KAIKKI läpi, joten palautukseen meni. Seuraavana postista tuli j4 housut, joissa olikin jo reikä haaroissa kerran käytön jälkeen.. En enää ikinä maksa tällaisesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi läpinäkyvyys olikin uusi juttu mulle, mutta eipä yllätä sekään! Mutta tosiaan niin, et ole ainut joka on joutunut pettymään, itsekkään en enää ikinä maksaisi tuollaisesta laadusta :(

      Poista
  34. Moikka!

    Ostin kanssa uudet freddy housut beigen väriset ja kun sain jo housut huomasin että siinä oli takana keskisaumassa ns. rypytystä, jota esimerkiksi mun edellisissä mustissa freddyhousuissa (koko s) ei ollut. Puin uudet freddy päälle ja huomasin että takataskun yläpuolella oli jo reikä! Ja ostin vielä kokoa isommat eli M kokoa. On kyllä erittäin huonoa materiaalia. Laitoin heti reklamaatiota ja kuvan housuistani, käskivät palauttaa ja pahoittelivat että olen varmaan saanut maanantaikappaleen.... Noh, tein palautuksen ja toivottavasti saan tilalle uudet. Käsittelyssäkin menee kuulemma 1-3 viikkoa....Vanhoja mustia freddyhousuja en ole pessyt kuin nyt 2 kertaa, ja niissäkin on jo valitettavasti reikä ja nappi irronnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Outi! Ole onnellinen, että sinun reklamaatioosi edes vastattiin, toisin kuin minun. Joka tapauksessa, noin kalliista housuista kun on kyse niin onhan toi laatu aivan surkeaa. Huonoa palvelua on myös se, että he edes lähettävät maksaville asiakkaille noita maanantaikappaleita, luulisi kuitenkin heillä olevan jonkunlainen laaduntarkkailu, mutta ei näköjään..

      Poista
  35. Pakko minunkin kommentoida! Tilasin Freddyt heti kun ne tulivat Suomeen, eli kun Freddystore.fi avattiin (2014 maaliskuussa ehkä?). Tilasin siis harmaat trikookankaiset, ei silloin vielä niitä farkkuja kai ollutkaan. Heti kun laitoin ne päälle nii raks vaan kuului ja saumat purkautui kolmesta kohtaa. Tein reklamaation, sanoivat että olen saanut maanantiakappaleen, ja sain uudet samanlaiset housut tilalle. No ei nekään housut pitkään ehjänä kestäneet, pikkureikiä joka paikassa, etenkin haaravälissä ja saumoissa. Nyt menivät lopullisesti rikki sisäreiden saumasta, kunnon leveä ja pitkä vekki on siinä eikä noita voi enää käyttää. Mietin nyt että teenkö vielä reklamaation (en usko että enää mitään uusia housuja ainakaan saan) vai otanko suoraan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Uskomatonta että 80€:n housuissa voi olla tuommoinen laatu, ja että asialle ei ole tehty mitään. Sanottu vain asiakkaille että kyseessä on maanantaikappaleet. Pistää ihan vihaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan naurettava laatu 80 euron housuiksi... ja vielä huono asiakaspalvelu siihen päälle. Monelta olen kuullut, että ovat asiakkaita syyttäneet liian pienen koon ostamisesta ja ties mitä. Mun reklamaation ei ikinä edes vastattu. Kannattaa ehkä yrittää vielä laittaa toinen reklamaatio tai ottaa suoraan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, jos housut on oikeesti siinä kunnossa, ettei niitä pysty käyttämään. Itse sain ompelemalla nää vielä ihan käyttökelposiks, mutta täytyy tarkkaan miettiä missä näitä uskaltaa pitää, ettei yllättäen taas ratkea!

      Poista
  36. Minun on pakko liittyä valituskuoroon... ostin marraskuun alussa 2014 mustat trikoiset housut pikkujouluihin ja muutaman käyttökerran jälkeen nappien kiinnitys purkaantui, napinlävet rispaantuivat (langanpätkiä sojotti) ja haaruksiin kului reikä. Olin ostanut housut "paremmiksi housuiksi" ja vuodenvaihteeseen mennessä ne oli risat, vaikka käytin niitä vain erityistilanteissa. En ole vieläkään niitä pessyt kertaakaan ja mietin uskallanko, vai pesenkö vain käsin vadissa... laitoin asiakaspalautetta, en uskonutkaan saavani rahoja takaisin kun ostosta kuitenkin pari kk mutta toin ilmi että minun mielestä hinta-laatusuhde on tökerön huono. Vaate itsessään on supermukava päällä ja oikeasti kivasti muokkaa peffaa, mielelläni laittaisin farkkuhousutkin vaan vähän on harkinnassa. Sain muuten asiakaspalvelusta hyvitykseksi 25 euron lahjakortin. En ole katsonut kauanko se on voimassa, saapa nähdä tuleeko käytettyä. Yli 100€:n housuja saa kyllä kestävämpiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut samallaisia kokemuksia kuulla jo niin paljon, etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Toivottavasti he parantaisivat housujen laatua tai alentaisivat tuotteiden hintaa. Itsekkään en ehtinyt housuja kauaa käyttää, ennen kuin menivät rikki ja mielestäni noin kalliiden housujen tulisi kestää kauemmin kuin muutama kuukausi. Tosiaan mukavat olivat ja todella hyvännäköiset, mutta laadussa olisi parantamisen varaa jos aikovat tolla hinnalla housuja myydä!

      Poista
  37. mulla itselläni on beiget ja farkkumalliset freddyt. molemmat ovat kestäneet pitkään, eikä oikeanlaisen pesunkaan jälkeen ole mitään niille tapahtunut. beigeistä ainoastaan se metallinen merkki on melkein lähtenyt irti, mutta muuten kaikki saumat ovat ennallaan eikä minkäänlaisia reikiä tai kulumia! im in love ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että jollain on sentään housut pysyny ehjänä! Ehkä housuerien laaduissa on eroa tai laatua on yleisesti parannettu. Toivottavasti jälkimmäinen vaihtoehto :)

      Poista
  38. Minulla jo neljännet freddyt tilattuna, ekat tilasin vasta joulukuussa 2014. Kaikkiin olen ollut supertyytyväinen. vaikka eniten käytetyt on venyneet ja vähän löystyneen näköiset klun eivät ole päällä, niin päällä ovat nekin yhä ihan priimat.

    Olisiko laatu parantunut loppuvuotta kohden - minulla ainakin kovassa käytössä kestäneet sekä ne ohuemmat että denimit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ovat parantaneet laatua! Tai sitten yksittäisissä erissäkin voi olla vaihtelua laadun suhteen. Toivon kuitenkin, että olisivat parantaneet laatua ja sitä myötä housujen kestävyyttä :)

      Poista
  39. Halooo! Miten pissikset on nykyään näin tyhmiä?!? Noi on aivan urpon näköiset housut! Täysin luonnottomat saumat ja aivan väärissä paikoissa! Joo ehkä pumppaa persettä, mutta todella epänormaalilla tavalla! Lopputulos on ihan niin kuin Sofia Ruusilan "uusi" lärvi.. LUONNOTON!! T:Mies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloota vaan! Se on vain sinun mielipiteesi, onneki ''me pissikset'' saadaan pukea mitä itse haluamme. Nämä kyseiset housut ei mitenkään ''pumppaa'' persettä vaan saumotus korostaa pakaroiden muotoja. Housujen vertaus Sofia Ruusilan kasvoihin on vähän kyseenalainen. Toivottavasti kyseiset housut ei liikaa vaivaa päätäsi, kun sinun ei ole pakko niitä käyttää :)

      Poista
    2. Ai pitäähän se uskoa kun aivan MIES asian toteaa! Onneksi sun ei tartte niitä jalkaasi ähkiä. :)

      Itse sain juuri kotiini ensimmäiset Freddyni, vähän hanuri hiessä pelosta tutisten noita pidän kun pelkään koko ajan, että ratkeavat. Ei tuu nyt oikein hyvää kuvaa kun postaus+melkein kaikki kommentoijat samaa mieltä....
      Kangas on kyllä mun mielestä suhteellisen paksua, oletin ohuemmiksi. No, ei auta kuin toivoa että pöksyt kestää! (Mistä vetoa että tämän kommentin jälkeen vedän pökät jalkaan ja ne repeää :D)


      Poista
    3. Voihan se olla, että housujen laatua on parannettu. Kommenttiboksin perusteella kyllä pahalta näyttää... Toivottavasti housusi kestää paremmin kuin omani!

      Poista
  40. En kyllä suosittele tilaamaan noita housuja!
    Tuotteet ei ole mitään halpojakaan ja niiden hinta/laatu suhde on täysin ala arvoinen! Freddyn farkku housut olleet päällä noin 5 kertaa ja repes saumoista,makso kuitenkin sen 139,90e niin luulis saavansa jotain muuta kuin "kertakäyttö housut" tolla hinnalla! huhuh siis HM:n 20e housutkin kestää miljoona kertaa paremmin! Lisäks asiakaspalvelu ei ota minkäänlaista vastuuta tuotteistaan,jos käyn näin huono tuuri et housut hajoo niin oma vika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele minäkään. En kyllä tiedä, onko housujen laatu parantunut siitä kun itse tilasin.. onhan siitä kuitenkin jo vuosi. Mitä muiden päällä olen nähnyt, niin melko samalta näyttää. Itsekin voin yhtyä tuohon, että HM:n housutkin kestää paremmin ja jos ne 20 euron housut muutaman kuukauden päästä hajoaisikin, niin ei ainakaan niin paljon harmittaisi.. mutta jos housut maksaa satasen luokkaa, niin kyllä se siinä vaiheessa harmittaa.

      Poista
  41. Moikka mullakin oli harmaa maleeratut freddyt muutaman kuukauden ajan. Niiden kanssa ei mitään ongelmaa :) kaikki saumat pysyi ehjänä ja napit kiinni ja housut eivät nukkaantuneet vaikka pesin pesukoneessa monta kertaa. Itseltä meni vaa rikki, kun irrotin palapeiliä seinältä niin housut jäi kiinni peilin kulmaan :D aijon tilata uudet samanlaiset ja farkkuiset tai vaaleat camot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla housut ovat kestäneet. Joku vinkkasikin tuolla alempana, että housuista kannattaa ottaa normaalia suurempi koko. Se voi olla salaisuus housujen pidempään käyttöikään.

      Poista
  42. Moikka onko sinulla kokemusta drome housuista? Jos on niin millaiset ovat olleet ja ovatko kestäneet?

    VastaaPoista
  43. 2kk vanhat housut ja tein reklamaation, koska kynnet uppos housuista läpi toisen laiton jälkeen ja maksoin 100€ enkä saanut uusia eivät korvaa millään lailla. Laatu ihan ihan paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatu on paskaa ja myös palvelukin valitettavasti.

      Poista
  44. Mulla on ne ecoleather- freddyt, joista pulitin 119€. Kuukauden käytön jälkeen saumat ratkeilivat ja kun tein reklamaation, oli heidän vastauksensa että hyvitys on 15€ lahjakortti tai ompelimon kulut. Hyvitys näin pieni koska tilauksesta niin pitkä aika..tilaus tehty joulukuun alussa. Vastasinkin heille että mikäli nämä housut on tehty niin että käyttöikä on 1 kk niin lahjakorttia en halua, koska näin paskalaatuisia housuja en toista kertaa aio tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että housusi hajosivat niin vähäisen käytön jälkeen ja sait vielä huonoa palveluakin!

      Poista
  45. Malesialaista suttua 30 kertaiseen hintaan. Näyttävät lisäksi kamalilta ihan joka perseessä.

    VastaaPoista
  46. Ostakaa hyvät ihmiset ennemmin esim. Aliexpressistä "frddyt" hinta n. 8- 12eur ja ovat ihan samaa tai jopa parempaa laatua. Olen ostanut vaimolleni 3kpl ,punaiset ,harmaat ja nahkaiset. kaikki olleet käytössä n. 2kk ajan ja edelleen ehjiä ja hyväkuntoisia!

    VastaaPoista
  47. Vanha juttu mutta pakko kommentoida. Hyvät naiset ensinnäkin nykyään on kaikki tavara huonolaatuista kun ainoa asia mikä renttutehtaille merkkaa on raha. Pitää vaan saada ihmiset ostamaan kokoajan uutta. Ja sitten itse asiaan. Oletteko varmoja että ostamanne freddyt ovat oikeaa kokoa. Meillä emäntä kokoa xs ja s. Riippuu valmistajasta. Fredyt kuitenkin kaikki kokoa L. Ei löysää kohtaa missään. Ikinä ei ole ollut mitään ongelmaa kestävyyden kanssa. Mallit eri farkkuja ja ecoleatherit. Eli jos on valmiiksi kokoa L kannattas jättää ostamatta. Ei tule kestämään ja näyttää kauhealta. Ensin muutama vuosi salilla ja kroppa kuosiin. Sitten uutta yritystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvinkin mahdollista, että itselläni on ollut liian pieni koko. Normaalisti olen kokoa xs-s ja tilasin Freddytkin kyseisessä koossa, koska nettisivuilla ei ollut koko suosituksia. Jos nyt tilaisin uudet Freddyt, valitsisin suuremman koon. Kuitenkin jätän jatkossa Freddyt ostamatta ja panostan laadukkaampiin housuisin tai ostan huonolaatuiset housuni halvemmalla. Kiitos kuitenkin vinkistä, siitä voi olla apua muille!

      Poista
  48. Mulla on monet U-turn housut. Sama periaate, materiaali ja istuvuus kun Freddyillä, mutta ilman (hirveitä ja noloja!) pyllysaumoja.
    U-turnejä mulla on viidet ja kaikki pysyny ehjinä kovasta käytöstä huolimatta.
    Ovat myös roimasti halvemmat kun Freddyt. ;)

    VastaaPoista