perjantai 4. lokakuuta 2013

The most beautiful makeup of a woman is passion. But cosmetics are easier to buy.

Tällä kertaa vähän erilainen aihe, joka tosin on myös lähellä mun sydäntä. Tätä alaahan mä opiskelen ja näiden parissa työskentelen... ja lähes joka päivä käytän. Kipeenä kotona ollessa on oikeesti liikaa aikaa... eilen putsasin koko mun meikkilaatikon (mikä olis kyllä pitänyt tehdä jo kauan sitten) ja heitin pois kaiken turhan ja jätin jäljelle kaikki tarpeelliset. Kaksi pussillista lähti meikkejä roskiin, eikä harmittanut yhtään. Enemmänkin kummastutti mistä ihmeestä ne kaikki oli kerääntynyt!

No eniveis, eilen sain siinä putsatessa idean, että voisinhan mä teillekin näyttää nää kaikki mun luottotuotteet ja kullannuput. En siis tosiaan käytä kaikki näitä jokapäivä samaan aikaan, vaan riippuen meikistä ja tilanteesta valitsen näistä meikkiin sopivimmat tuotteet.


Tässä olis nyt koko arsenaali lähestulkoon. Siveltimiä ja muutamia muita juttuja en kuvaillut. Jotkut olivat suoraan sanottua liian paskasia, rikkinäisiä tai loppumaisillaan, etten niitä kehdannut kuvata mukaan, vaikka joskus tulee käytettyäkkin. Kaikki lempparit kuitenkin kuvasin mukaan!

 

Alotetaan pohjasta. Ihan kaikista paras meikin alusvoide, pohjustusvoide IKINÄ on Clarinsin Lisse Minute, tämä pieni punainen purkki, mikä pitää meikin paikallaan kyllä kuin siunattu! Ehdoton jos meikin pitää kestää koko päivä tai juhlameikkiin.

Meikkivoiteina mulla on Sensain Fluid Finish kahdessa sävyssä, tummempi ja vaalempi. Tummempaa tulee käytettyä kesällä, vaaleampaa taas talvella. Sitten syksyllä ja keväällä niistä voikin sitten sekoitella hyvän sävyn. Tää on kyllä niin ihanan kevyt eikä jätä ollenkaan semmosta pakkelinaama vaikutelmaa. Toinen lemppari on Lancomen Teint Idole Silky Mat meikkivoide, joka jättää ihan unelma mattapinnan ja pysyy paikkallaan menot ja melskeet, ihanan ohut mutta peittävä! Lancomea käytän siis juhliessa tms..

Ja viimesenä mut ei todellakaan vähäisimpänä Sensain Bronzing Gel, mitä käytän usein meikkivoiteeseen sekoitettuna tuomaan oikean sävyn kasvoille. Mulla usein myös ruskettuu kasvot huonommin kun muu iho, joten tätä sutasen välillä kasvoille tasoittamaan värieroa jos ei meikkivoidetta jaksa levitellä.




Puuteria en nykyään enää käytä. Kasvoille jää noiden meikkivoiteiden kanssa semmonen ihana luonnollinen hehku ja iho näyttää kuulaalta, nii en sitä halua puuterilla lähteä mattailemaan. Joskus saatan ihan ohuelti siveltimellä irtopuuteria sipasta kasvoille jos pahasti iho lähtee kiiltelemään. Sen sijaan korostuspuuteri ja aurinkopuuteri on mun kavereita. Aurinkopuuteria en tähän kuvannut koska kröhöm se ei todellakaan ollut kuvattavassa kunnossa. Aurinkopuuteri on koko kesän kulkenut laukussa mukana ja todellakin oli sen näköinen.

Korostuspuutereina arkimeikissä käytän Sensain Silky Highlightin Powderia, mikä todellakin on kuin silkkiä iholla ja juhlavamassa lookissa tuota musta kantista Pure Mineralin puuteria, mikä tuo ihan kunnon hehkun ja glitterin kasvoille. Käytän korostuspuuteria poskipäillä, kulmaluulla joskus nenän varressa, ylähuulessa sekä silmän sisäkulmassa kirkastamaan katsetta.

Melko harvoin käytän poskipunaa, mutta kun sille tuulelle satun toimii tämä YSL Creme De Blush hyvin siinä hommassa. Sävy on aika räikeen oranssi, mutta taputellessa tätä kevyesti poskille, tuo se kivan lämmön kasvoille ja korostaa rusketusta.


Kulmakarvojen luottotuote on Cliniquen Instant lift for brows sävyssä soft blonde. Ihan täydellinen sävy blondeille, ei yhtään oranssisävy vaan vähän harmahtavan kylmä sävy. Kynän toisesta päästä löytyy ''hohdekynä'' jota sipasen aina vähän kulmakarvan alle nostattamaan kulmaa.

Lancomen Brow Shaper taas oon geelimäinen ja täysin läpinäkyvä ja kiinnittää nää mun vallattomat kulmakarvat paikalleen.



Rajauksia en käytä nykyään enää yhtää niin usein kun ennen. Yleensä juhliessa ja joskus arkenakin jos siltä tuntuu. Nämä kolme on mun ehdotonta lempparia, Sensai ja Lancome ovat molemmat tommosia tussimaisia kun taas ysl todella ohut ja dipattava versio.

Sensaita käytän yleensä arkena, todella helppokäyttöinen ja melko luonnollinen lopputulos, ei ihan syvämusta, joten sopii täydellisesti arkikäyttöön. Lancome ja YSL on juhlakäyttöön, yslin omalla saa todella tarkkaa jälkeä ja ohuitakin ohuemmat rajaukset kun taas Lancomella saa todella dramaattiset ja syvänmustat rajaukset ja nehän pysyy paikallaan vaikka kuinka yrität hinkata irti. Tätä tuotetta ei edes myydä vedenpitävänä, mutta mielestäni se sitä on. Meikinpoisto aineella kyllä lähtee, mutta ei helpolla! Täydellinen siis juhlintaan.


Ripsiväriä en tällä hetkellä pysty käyttämään, kun mulla on nää ripsenpidennykset, mutta sillon kun pitää jotain tuhria ripsiin oon kumiharjojen ylin ystävä! Luonnonharjas karvamatoharjat ei oo yhtään mun juttu ja siks nämä kaksi on mun ikilemppareita. Diorshow iconicissa on vähän paksumpi ja YSL Babydollissa ohuempi, mutta molemmissa se ah-niin-ihana muoviharja!



Luomivärejä käytän vain juhlakäytössä kun haluan vähän näyttävämpää meikkiä ja tästä Lancomen paletista löytyy kaikki värit mitä mä tarvitsen. Mattavaalea ja helmiäisvaalea koko liikkuvalle luomelle, mattaruskea ja helmiäisruskea silmän varjostuksiin sekä hopea ja musta joko rajausten tekoon tai smokey eye lookkin. Tämä onkin semmonen tuote mistä en koskaan vois luopua.


Sitten päästäänkiin itse asiaan, huuliin! Huulimeikit onkin silmien lisäks mun lemppari jutska meikeissä. Varmaan siks, että huulimeikkiä vaihtelemalla saa meikistä ihan erilaisen ja näitä tuotteita löytyykin sitten joka lähtöön...


Lancomen Juicy Tubet. Nää on semmoset jotka kulkee aina mun laukussa mukana. Näitä en iltameikissä käytä koskaan, vaan pelastaa aina sillon kun pitää laukun pohjalta äkkiä etsiä jotain huuliin. Vaalempi sävy on ihana jo siitä syystä, että se maistuu ihan vaahtokarkille! Toi punaisempi on huulilla taas aika läpinäkyvä ja tuo vähän pulleutta huuliin. Ihanan makusia ja helppoja!


Äskeiset oli jotain siitä huulivoiteen ja -kiillon väliltä, mutta nää on sitten ihan niitä itse huulikiiltoja. Clarinsin Instant Light tuo kiiltävyydellään huuliin pulleutta ja ihanan luonnollisen kiiltävän nude sävyn. Diorin Lip Maximizer aktivoi huulten kollageenia ja pitäis turvottaa huulia. Itse en kyllä huomaa huulissa mitään pulleutta, mutta pidän siitä pienestä kihelmöinnistä huulilla. Toinen Diorin kiilto on myös Nude sävyinen ja pidän siitä, koska se ei ole ollenkaan tahmainen huulilla.



Huulipunat kuuluu sitten sinne juhlameikkiin pysyvyytensä vuoksi. Itseltäni löytyy kolme eri luottosävyä nude, pinkki ja koralli. Nude on uusin ostokseni Gina Tricotista, yllättävän hyvä koostumus hintaansa nähden, mutta ei pysy hirveän hyvin huulilla. En tykkää käyttää meikkivoidetta huulilla, mutta kun mattanudehuuli fiilis tulee niin tämä toimii todella hyvin ja kosteuttaa samalla huulia.

Tuo tummansinisessa hylsyssä oleva Diorin Jelly Lip Pen pinkkiglitterpuna on tyttömäisyyden, hattaroiden ja vaaleanpunaisten yksisarvisten muodostuma. Tää on just semmonen räikeepinkkiglitteroksennus huulilla, mutta välillä mäkin oon se pieni barbie joka haluaa pinkkiä punaa huulilleen.

Viimeinen on Chanelin Rouge Coco Shine korallisessa sävyssä 69 Flirt. Tää oli mun viime kesän lemppari, koska tää sopii täydellisesti oranssin sävyn takia ruskettuneelle iholle ja sopii myös hyvin sen Yslin oranssin poskipunan kanssa. Koostumus ei oo liian huulipunamainen vaan kiiltävä jopa vähän kiiltomainen. En yleensä ihan punaisia huulipunia käytä, joten tämä korvaa sen klassisen punan kolon mun meikkiarsenaalissa.

Jos tänne asti selvisitte ja jaksoitte lukea koko tekstin mun täytyy nostaa hattua! Mun sormet nimittäin puutu jo... Pidetään siis tää loppu selitelly lyhyenä, eiköhän kuvat ja tekstit ketoneet jo tarpeeksi. Jos teitä kiinnostaa voisin arki tai juhlameikistä tehdä myös postausta, ehkä videotakin... we'll see!

-Miia

2 kommenttia:

  1. joo tee video juhlameikistä! arkimeikki olis myös kiinnostava :)

    VastaaPoista
  2. Juu katsotaan jos joskus saan kuvattua, vähän vielä on outoa toi kameran edessä heiluminen :)

    VastaaPoista