keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mitä mulle kuuluu?

No tällä hetkellä suoraan sanottuna v*tuttaa. Mulla olis huomenna ollut ensimmäiset voimanostokisat ja perjantaina kaverin synttärit, mutta täällä mä makaan sängyn pohjalla nenäliinapaketin vieressä. Tää on niin mun tuuria... ensin olen koko aurinkoisen pääsiäisen duunissa ja nyt sitten kaikki mitä on monta kuukautta odottanut ja minkä eteen on töitä tehnyt menee ohi sairastaessa.  No itsehän en tälle mitään voi ja uusia kisoja tulee, mutta täytyy myöntää et harmittaa kyllä ihan suunnattomasti! Olisi voinut tää flunssa edes sen muutaman päivän odottaa...


No yritetään nyt pysyä positiivisena, vois ne asiat huonomminkin olla. Laitetaan tähän muutama kuva piristämään viime viikkojen kivoilta hetkiltä.


1-Downloads15


1. Kuva tältä aamulta. Tässä samassa kohdassa istun edelleenkin, enkä taida koko päivänä tästä liikahtaa. 2. Eilen tämän vuoden ensimmäiset mansikat. 3. Viime viikolla ihanan Emilian kanssa kahvilla. 4. Eilen aamulla aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kirjasto siirtyi takapihalle.


1-Downloads161. Viime viikko oli treenien osalta kevyt viikko ja keskiviikkona kävin vetämässä viereisellä jalkapallokentällä spurtteja. 2. Lauantaiaamu isäni luona, puuro tulvi yli reunojen. 3. Viime viikolla Riikan kanssa Starbucksissa kahvilla. Katseltiin matkoja.. ehkäpä saatais vielä joku ihana reissu varattua kesäksi. 4. Lähes kaikki vapaat olen viettänyt naama kiinni kirjoissa. Pääsykokeet lähestyy ja kaikki ylimääränen aika pitää käyttää lukemiseen.


Kollaaseiden kuvat napsasin Instagramista, mistä löydät mut nimimerkillä miiajosefiina. Mä nyt toivon, että olo sen verran kohenis, että pääsisin huomenna edes katselemaan niitä kisoja ja kannustamaan, jos ja kun ite en luultavasti pääse kisaamaan. Olin suunnitellut, että kisojen jälkeen pidän muutaman päivän vapaata syömisten sekä treenien suhteen ja otan vähän rennommin. Taidanpa käydä jo tänään tyhjentämässä lähikaupan Ben&Jerrys frozen yogurt hyllyn.


ps. vetäsin tossa viime viikolla myös 8 leukaa, oma ennätys! Lisäpainoleuat ja painon tippuminen vissiin tehnyt tehtävänsä. Yksi syy lisää perustella itelleni, miksi ansaitsen nyt herkuttelun.


-Miia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti